Hyppää sisältöön

Yhdenvertaisuusvaltuutettu hakee ylitarkastajaa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön

Yhdenvertaisuusvaltuutettu hakee ylitarkastajaa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen työhön. Ylitarkastaja toimii naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan arviointiin ja raportointiin liittyvien asioiden valmistelijana ja esittelijänä.

Ylitarkastajan tehtävänä on seurata ja arvioida kansallisen lainsäädännön toimivuutta ja soveltamista sekä kansainvälisten velvoitteiden toteutumista. Tehtäviin kuuluu muun muassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa koskevien valtuutetun kannanottojen, suositusten ja selvitysten valmistelu, työryhmiin osallistuminen, kouluttaminen, viestintä sekä muut valtuutetun toimialallaan osoittamat tehtävät. Tehtävän ollessa uusi, tulee asiantuntija rakentamaan yhteistyöverkostoja ja toimintatapoja.

Parhaat valmiudet tehtävän hoitamiseen antaa soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä perehtyneisyys naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja perheväkivaltaan sekä niihin liittyvään kansalliseen lainsäädäntöön, kansainvälisiin sopimuksiin ja niiden soveltamiseen. Tehtävän menestyksellisessä hoitamisessa tarvitaan useiden vuosien työkokemusta naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työstä ja esimerkiksi perehtyneisyyttä väkivallan uhrien oikeuksien toteutumiseen, tukipalveluihin ja sukupuolinäkökulmaan, järjestö- ja viranomaiskentän tuntemusta sekä kokemusta suunnitelmallisesta vaikuttamistyöstä. Rikos- ja rikosprosessioikeuden tuntemus ja osaaminen intersektionaalisesta näkökulmasta luetaan eduksi.

Tehtävän kesto: Vakinainen
Alkamisaika: 13.6.2022 tai sopimuksen mukaan
Hakuaika päättyy: 30.5.2022 

Lue lisää ja hae tehtävää valtiolle.fi-palvelussa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu korostaa toiminnassaan yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostaa monimuotoisuutta työyhteisössä. Toivomme hakijoiksi eri ikäisiä ja sukupuolia olevia henkilöitä sekä henkilöitä kieli-, kulttuuri- tai muista vähemmistöistä. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman mukaisesti valinnassa voidaan toteuttaa positiivista erityiskohtelua monipuolisen henkilöstörakenteen edistämiseksi. Yhdenvertaisuusvaltuutettu tarjoaa esteettömät työtilat ja työntekijöille tehdään tarpeen mukaan kohtuullisia mukautuksia.

09.05.2022