Viisi myyttiä lähisuhdeväkivallan sovittelusta
Tasa-arvoasioista vastaavan sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen toimeksiannon mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan lakimuutosta, jossa lähisuhdeväkivalta on tarkoitus rajata sovittelun ulkopuolelle. Taustalla oli pääministeri Orpon hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan perhe- ja lähisuhdeväkivallan sovittelusta pääsääntöisesti luovutaan. Yhdenvertaisuusvaltuutettu pitää lakimuutosta tärkeänä viestinä siitä, että naisiin kohdistuva väkivalta otetaan Suomessa vakavasti.
Suomella on kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin perustuva velvollisuus torjua naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Siinä ei ole onnistuttu riittävän hyvin, koska Suomi on yhä edelleen yksi Euroopan väkivaltaisimmista maista. Tämän takia on selvää, että rikosvastuuta väkivaltaa vastaan on toteutettava nykyistä määrätietoisemmin ja lähisuhdeväkivallan sovittelusta on luovuttava.
Yksi naisiin kohdistuvan väkivallan muodoista on lähisuhdeväkivalta. Suomessa tällaista väkivaltaa sovitellaan rikosoikeudellisessa sovittelumenettelyssä. Suurin osa sovitteluun ohjatusta lähisuhdeväkivallasta on parisuhdeväkivaltaa. Intiimissä suhteessa tapahtunut väkivalta aiheuttaa syyllisyyttä ja häpeää, minkä vuoksi väkivallasta on vaikea puhua ja sitä piilotellaan. Väkivaltaa kokeneen kynnys hakea apua tai ilmoittaa siitä poliisille on korkea.
Perheen sisällä tapahtunutta väkivaltaa on Suomessa pidetty pitkään yksityisasiana, johon ei ole haluttu puuttua rikoslain avulla. Vaikka rikosoikeudellisia säännöksiä on viime vuosikymmeninä tiukennettu, lainsoveltajat eivät ole toteuttaneet johdonmukaisesti rangaistusvastuuta parisuhdeväkivallassa. Tällaisia puuttumattomuuden asenteita näkyy vieläkin esitutkinta- ja oikeusviranomaisten piirissä, vaikka lähisuhdeväkivallan tunnistaminen on parantunut viime vuosina esimerkiksi poliisissa.
Rikosoikeudellinen sovittelu ei automaattisesti vapauta väkivallantekijää rikosvastuusta. Sovittelulla on kuitenkin painoarvoa poliisin ja syyttäjän harkinnassa. Käytännössä hyvin moni sovitelluista tapauksista johtaa esitutkinnan rajoittamista tai syyttämättä jättämistä koskevaan päätökseen. Tällöin väkivallantekijälle ei kohdisteta rikosoikeudellista moitetta, eikä häntä rangaista väkivaltarikoksesta.
Myytti 1: Sovittelu sopii hyvin pariskunnan välisten riitojen ja konfliktien käsittelemiseen.
Ei sovi: Väkivaltaa ei pidä käsitellä riitana tai konfliktina, vaikka väkivallan käyttöä olisi edeltänyt riita tai konflikti. Väkivaltaa käytettäessä loukataan toisen ruumiillista koskemattomuutta, mitä suojataan rikoslaissa. Väkivallan käyttäminen on rikos, ja väkivaltaa käyttäneen on kannettava rikosoikeudellinen vastuunsa.
Myytti 2: Sovittelussa pariskunnan molemmat osapuolet pääsevät keskustelemaan ja sopimaan väkivallasta.
Eivät pääse: Väkivallan käyttäminen vääristää osapuolten välistä valtasuhdetta. Väkivallankokija ei ole tasavertaisessa asemassa väkivallankäyttäjän kanssa. Väkivaltaa kokeneiden naisten mukaan heitä on painostettu osallistumaan sovitteluun, vaikka sen pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen. Sovitteluun ei pitäisi ohjata vakavaa tai toistuvaa väkivaltaa, mutta sitäkin tapahtuu. Varsinkin toistuvassa lähisuhdeväkivallassa väkivallankokija on oppinut varautumaan väkivaltaan. Sovittelussakin hän on varuillaan ja arvioi tarkasti, miten hänen kertomuksensa vaikuttaa miehen käyttäytymiseen. Väkivallankokijan on vaikea kertoa väkivallan aiheuttamista haitallisista seurauksista hänen terveydelleen tai hyvinvoinnille, tai hänen kokemastaan pelosta. Vaikka pariskunta osallistuisi sovitteluun tai hakisi muunlaista apua ja tukea, se ei ole vaihtoehto rikosvastuulle.
Myytti 3: Kun väkivaltaa käyttänyt mies pyytää sovittelussa anteeksi, hänen vapauttamisensa rikosvastuusta on oikein.
Ei ole: Väkivallantekijä voi myöntää käyttäneensä väkivaltaa, hän voi pyytää sitä anteeksi ja hakea itselleen apua väkivallan katkaisuohjelmista. Tämän lisäksi hänen on kuitenkin kannettava rikosoikeudellinen vastuu tekemästään väkivallasta. Muussa tapauksessa väkivallantekijä huomaisi sovittelun kautta hallitsevansa paitsi väkivallan kohteena ollutta puolisoaan myös koko rikosoikeudellista järjestelmää.
Myytti 4: Kun nainen haluaa jatkaa parisuhteessa, sovittelu on oikea tapa käsitellä parisuhdeväkivaltaa.
Ei ole: Vaikka parisuhde jatkuisi ja nainen haluaisi pysyä parisuhteessa miehen kanssa, väkivallan käytön on loputtava. Yhteiskunnan on annettava selkeä viesti sen puolesta, että väkivallan käyttö on myös parisuhteessa väärin.
Parisuhdeväkivallasta irtaantuminen voi olla pitkä prosessi. Naisella voi olla monta perusteltua syytä, minkä takia hän haluaa jatkaa parisuhdetta miehen kanssa. Myös jos pariskunnalla on yhteisiä lapsia, yhteys mieheen säilyy erosta huolimatta. Parisuhteessa oleminen ei kuitenkaan tarkoita, että nainen olisi lainsuojaton, eikä häntä suojeltaisi väkivallan käyttöä vastaan.
Myytti 5: Esitutkinta- ja oikeusviranomaisten resurssit eivät riitä käsittelemään lähisuhdeväkivaltaa.
Kyllä riittävät: Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on huolehdittava siitä, että poliisille, syyttäjille ja tuomioistumille turvataan riittävät resurssit käsitellä lähisuhdeväkivaltaa ja tehostaa väkivallantekijöiden saattamista rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Naisiin kohdistuva väkivalta on ollut historiallisesti sallittua, ja ilmiön tunnistamisessa ja torjumisessa on yhä edelleen haasteita. Väkivaltaa kokeneet eivät tällä hetkellä saa rikosoikeuden avulla riittävää suojelua. Rikosvastuun toteuttamisella vahvistetaan kielteistä suhtautumista väkivallan käyttöä vastaan. Tämä on tärkeä yhteiskunnan välittämä signaali, jota väkivallan sovittelu heikentää.
Esitutkinnan aikana on selvitettävä perusteellisesti, minkälaisia väkivallan, vallankäytön ja kontrollin muotoja epäilty on käyttänyt. Selvitystä on hankittava siitä, onko väkivaltaa tapahtunut aikaisemmin ja onko se luonteeltaan jatkuvaa. Esitutkinnassa on pyrittävä kokoamaan huolellisesti kaikki saatavilla oleva näyttö väkivallasta. Väkivallankokija on rikosprosessissa asianomistaja. Häntä on kohdeltava hienotunteisesti, ja väkivallankokija on ohjattava tuki- ja auttamisjärjestelmien piiriin.
Lähisuhdeväkivallan sovittelusta on luovuttava.
Kansainväliset ihmisoikeuselimet ovat antaneet selkeän kannanoton lähisuhdeväkivallan sovittelua vastaan, ja vaatineet Suomea ryhtymään sen mukaisiin toimiin. Yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana, että lähisuhdeväkivallan sovittelusta on luovuttava pikaisesti. Tätä koskeva muutos on tehtävä sovittelua koskevaan lakiin, jossa lähisuhdeväkivalta tullaan rajaamaan sovittelun ulkopuolelle.
