Oikeus käyttää viittomakieltä on kielellinen ja kulttuurillinen perusoikeus

Katso video Youtube-kanavaltamme. Videon sisältö löytyy alta suomeksi.

Viittomakieltä käyttävien oikeudet eivät toteudu niin kuin viittomakieltä käyttävien kielellisiä oikeuksia koskevassa lainsäädännössä on tarkoitettu. Viittomakielisten kielelliset ja kulttuurilliset oikeudet tulisi tunnistaa paremmin ja ennen kaikkea toteuttaa paremmin.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennut tämän jo vuonna 2020 viittomakielilakia koskevassa lausunnossaan¹. Valtuutettu totesi myös, etteivät laadukkaasti toimivat tulkkauspalvelut ole olleet riittäviä, ja että omakielisten palveluiden saamista on kehitettävä. Tilanne ei suinkaan ole parantunut, päinvastoin, muun muassa tulkkauspalveluja pyritään rajaamaan ja niiden saatavuus on haastavaa.

Perustuslaissa säädetään oikeudesta omaan kieleen ja kulttuuriin. Perustuslain mukaan viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla. Viittomakielilaissa määritellään, että viittomakieltä käyttävällä tarkoitetaan henkilöä, jonka oma kieli on viittomakieli. Lisäksi yhdenvertaisuuslain mukaan viranomaisella on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta, mikä pitää sisällään velvollisuuden taata riittävästi viittomakielen opetusta.

Viittomakielinen ei välttämättä ole selkeästi kuuro tai kuuleva. Kuulovammoja on monen asteisia ja sisäkorvaistutteella² kuuro pystyy osin myös kuulemaan. Lisäksi kuulevakin voi olla viittomakielinen, kuten CODA:t eli kuurojen kuulevat lapset³.

Viittomakieliä tulee kohdella samanarvoisesti kuin puhuttuja kieliä.

Viitotut kielet ovat puhuttujen kielten kanssa saman arvoiset. Tämä on vahvistettu YK:n vammaisyleissopimuksessa, jossa sopimusvaltioita velvoitetaan tunnustamaan viittomakielen käyttö sekä edistämään sen käyttöä.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksestä (2022)⁴ ilmenee, että pienille lapsille, joille ollaan asettamassa sisäkorvaistute, suositellaan yliopistosairaaloissa usein tukiviittomien käyttöä viittomakielen opettelemisen sijaan. Selvityksestä käy ilmi, että sairaalojen käytännöt viittomakielen opettelemiseen ovat monella tapaa ongelmallisia ja jopa viittomakielen oppimista vähätteleviä. Valtuutettu on muistuttanut, että esimerkiksi yliopistosairaaloiden täytyy mahdollistaa viittomakielen oppiminen kuulovammaisille lapsille.

Vaikka sisäkorvaistutteet lisääntyvät, viittomakielen tarve ei ole katoamassa. Selvityksessä valtuutettu huomauttaa, että sisäkorvaistute ei saa johtaa siihen, että yksilöltä evätään mahdollisuus hänen yksilöllisiä tarpeitaan toteuttavaan kieleen, kuten viittomakieleen.

Äidinkielen tasoinen kielitaito on vaarassa jäädä saavuttamatta, mikäli sisäkorvaistutehoidossa suositellaan välttämään viittomakielen käyttöä, tai turvaudutaan ainoastaan tukiviittomiin. Tukiviittomien käyttö yksinkertaistaa kieltä ja vaarantaa äidinkielen tasoisen kielitaidon muodostumisen.
Sisäkorvaistutteen tulisi olla aidosti valinta eikä valinta saa riskeerata äidinkielen tasoisen kielitaidon kehittymistä. Kuulostimulaatio, jota sisäkorvaistutehoito edellyttää, ja viittomakielisyys eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja. Viittomakielen käyttö pikemminkin edesauttaa puhekielen oppimista. Ideaalissa tilanteessa sisäkorvaistutehoidon yhteydessä lapsesta kasvaa kaksikielinen.

Äidinkielen tasoinen kielitaito on perusedellytys etenkin asiantuntijatehtävissä toimimiseen. Jo nyt kuurojen viittomakielisten osuus asiantuntijatehtävissä on hyvin marginaalinen, vaikka heidän kirjallinen kielitaitonsa olisi moitteetonta. Ammattitaito ei liity henkilön kuuloon. 

Visuaalinen viittomakieli avaa myös kulttuurillisen maailman

Viittomakielen käyttö on käytännössä sidottu tiukasti vammaan. Ilman kytköstä vammaisuuteen, viittomakielisellä ei ole oikeutta saada esimerkiksi palveluja tai muuta kuin äidinkielen opetusta viittomakielellä.

Viittomakielisten kielelliset ja kulttuurilliset oikeudet tulisi tunnistaa paremmin ja ennen kaikkea toteuttaa paremmin. Viittomakielen osaaminen lisääntyisi yhteiskunnassa esimerkiksi tarjoamalla opetusta viittomakielellä tai lisäämällä viittomakieli valinnaisten kielten joukkoon kouluissa. Tällä edistettäisiin tosiasiallista yhdenvertaisuutta sekä kavennettaisiin kuilua viittomakielisten ja puhuttujen kielten maailman välillä.

Viittomakieltä tulisi tarkastella enemmän kielellisten oikeuksien kautta. Tällainen lähestyminen toisi myös oikeuden lähemmäs viittomakielisten omaa kokemusta itsestään kieli- ja kulttuurivähemmistöryhmänä.  Näin turvattaisiin kuurojen viittomakielisten asemaa sekä kuulevien viittomakielisten kielellisten oikeuksien toteutumista.

Kuten isoäitini totesi jo 70-luvulla, viittomakieli on huomattavasti visuaalisempaa kuin puhutut kielet. Viittomakieli voi tarjota myös muille kuin viittomakielisille hyvin paljon, niin kielellisesti kuin kulttuurillisesti.

 

Alaviitteet ja lähteet

1. https://yhdenvertaisuusvaltuutettu.fi/-/yhdenvertaisuusvaltuutetun-lausunto-viittomakielilain-ensimmaisesta-arvioinnista 

2. Sisäkorvaistutteella eli sisäkorvaimplantilla tarkoitetaan leikkauksessa asetettava kuuloapuväline henkilöille, joille vahvinkaan akustinen kuulokoje ei enää tuo riittävää apua kuulemiseen tai puheen erottamiseen. Istutejärjestelmä koostuu ulkoisista osista sekä leikkauksessa asetettavista sisäisistä osista. (Kuuloliitto, 2025) https://www.kuuloliitto.fi/kuulo/sisakorvaistute/

3. CODA tulee englanninkielisistä sanoista Child of Deaf Adult, joka tarkoittaa kuuron kuulevaa lasta.

4. https://yhdenvertaisuusvaltuutettu.fi/-/yliopistosairaalat-eivat-riittavasti-mahdollista-viittomakielen-oppimista-kuulovammaisille-lapsille