Oikeus elämään on aina tärkeämpi kuin valtion oikeus laittaa ”rajat kiinni”
Ihminen on sopeutuvainen. Tämän on meille viimeksi todistanut suhtautumisemme pandemiaan ja sen päättymiseen, sekä aivan nurkkamme takana käynnissä olevaan sotaan ja siitä seuranneeseen pakolaisuuteen.
Vaikka kriiseistä tulisi uusi normi ja onnistuisi uutisia välttelemällä keskittymään uhkien sijasta vaikkapa alkavan kesäloman suunnitteluun, ympäröivän maailman kuohujen pärskeiltä ei täysin voi välttyä. Nuhainen nenä saattoi peruuttaa lomamatkan ja nyt perheen kesälomatoivekeskustelussa ekaluokkalainen ilmoittaakin, että tärkeintä ei ole Linnanmäki, vaan se, että sodat loppuisivat maailmasta.
Ihminen ei sopeudu nopeasti ainoastaan siihen mitä ympärillä tapahtuu, vaan myös siihen keskusteluun, jota tapahtumista käydään. Huolestuttavaa on se, että todellisuuskäsityksemme tuntuu perustuvan yhä useammin aistihavaintojemme tai tutkitun tiedon sijasta virtuaalisessa maailmassa luotuihin narratiiveihin. Joskus meemi vaikuttaa enemmän kuin tuhat sanaa.
Alkuvuonna esitetty Ylen MOT-ohjelma kertoi suomalaisten lasten isistä, jotka Suomi haluaa poistaa maasta. Ohjelman sisältö ei tullut yllätyksenä kenellekään Suomessa ulkomaalaisten oikeuksien parissa tavalla tai toisella työskentelevälle. Päinvastoin esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutettu on pitänyt aihetta esillä jo useita vuosia ennen ohjelman julkaisua. Silti suuri yleisö, kansanedustajat mukaan lukien, vaikuttivat järkyttyneiltä. Ohjelma paljastikin epäoikeudenmukaisten kohtaloiden lisäksi ennen kaikkea sen, minkälainen narratiivi enemmistön mielikuvia suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta on viime vuodet hallinnut.
Todettakoon siis, että Suomen maahanmuuttopolitiikka ei ole, eikä ole ollut, ”löysää”. Suomi erottaa suomalaisiakin lapsia vanhemmistaan jättämällä oleskeluluvan myöntämättä. Itse asiassa Suomen maahanmuuttopolitiikka on niin tiukkaa, että tälläkin hetkellä yli sadan Suomessa olevan ulkomaalaisen perustavaa laatua olevat ihmisoikeudet on turvannut vain kansainvälisen ihmisoikeussopimusvalvontaelimen väliintulo. Näistä sadasta ihmisestä lähes puolet on lapsia. Lisäksi Suomi sääti vuosi sitten lain, jonka Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu pelkäsi pahimmillaan estävän turvapaikkahakemusten jättämisen. Toisin sanoen vaarantavan pakolaisen oikeuden elämään.
Pakolaispäivänä on hyvä tarkastella kriittisesti pakolaisuuden ympärillä vallitsevaa narratiivia ja muistaa, että vaarallisimmilla vesillä olemme silloin, kun valtaan päässyt narratiivi perustuu arvoille, joiden mukaan kaikki ihmiset eivät ole samanarvoisia. Tämän on Euroopan sotahistoriakin osoittanut.
Toisaalta tänään on hyvä päivä juhlistaa pakolaisten oikeuksia. Toisen maailmansodan jälkeen solmittu pakolaissopimus perustuu ajatukseen siitä, että ihmisen – vauvasta isovanhempiin – oikeus elämään on aina tärkeämpi kuin valtion oikeus laittaa ”rajat kiinni”. Tämä sopimus ei suojaa toisia, vaan meitä kaikkia – tarvittaessa myös kaikkia suomalaisia maailmanrauhasta unelmoivia ekaluokkalaisia.
