Lausunto rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain muuttamista koskevasta hallituksen esityksen luonnoksesta

Lähisuhdeväkivalta ja erityisesti parisuhdeväkivalta yhtenä lähisuhdeväkivallan muotona on tyypillistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Myös hallituksen esityksen luonnoksessa tuodaan esille, että lähisuhdeväkivalta on Suomessa hyvin yleistä ja että se kohdistuu tyypillisesti naisiin. Luonnoksesta käy edelleen ilmi, että suurin osa läheisissä suhteissa tapahtuneesta väkivallasta ei tule milloinkaan minkään viranomaisen tietoon. Väkivaltaa ei ilmoiteta poliisille, eikä siitä puhuta sosiaali- ja terveydenhuollon vastaanotolla. (HE-luonnos s. 7–9.) Rikollisuuden torjunnan näkökulmasta kyseessä on huomattava piilorikollisuuden muoto. Naisten ihmisoikeuksien näkökulmasta kyseessä on vakava rakenteellinen sukupuolten tasa-arvon toteutumisen este.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa, että lähisuhdeväkivallan sovittelusta luopuminen on selvä ja vahva signaali sille, että Suomi ei hyväksy naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Suomi ei ole onnistunut vähentämään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on toiminut naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana vuodesta 2022 alkaen ja kiinnittänyt huomiota viranomaisten vaikeuksiin tunnistaa ja torjua naisiin kohdistuvaa väkivaltaa (YVV 2024 ja 2023). Lisäksi yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennut yhdessä tasa-arvovaltuutetun kanssa, että lähisuhdeväkivallan sovittelu on kansallinen tasa-arvo-ongelma (HS 15.5.2023, lue uutinen sivuiltamme tästä linkistä).

Parisuhdeväkivallassa naiset kokevat usein toistuvaa väkivaltaa, pelottelua, uhkailua, vapaudenrajoittamista ja muunlaista kontrolloivaa vallankäyttöä. Naiset voivat kokea häpeää ja syyllisyyttä, vaikka vastuu väkivallankäytöstä on väkivallantekijällä. Tiedossa on, että väkivaltaa piilotellaan, avunhakemisen kynnys on korkealla ja vain harva kertoo viranomaiselle väkivallasta ilman viranomaisaloitteellista puheeksi ottoa. Myös hallituksen esityksen luonnoksessa todetaan, että lähisuhdeväkivallassa ja parisuhdeväkivallassa kokijoilla on korkea kynnys kertoa kokemuksistaan (HE-luonnos s. 8–9). Lisäksi esityksessä tuodaan esille lähisuhdeväkivallalle ominainen vinoutunut valta-asema, mahdollinen pakottavan kontrollin elementti ja kokijan pelko, mikä rajoittaa hänen toimimismahdollisuuksiaan.

Kansainväliset ihmisoikeuselimet suhtautuvat kielteisesti naisiin kohdistuvan väkivallan sovitteluun

Suomi on saanut kansainvälisiltä ihmisoikeuselimiltä jo kolmenkymmenen vuoden ajan huomautuksia kyvyttömyydestä käsitellä väkivaltaa sukupuolistuneena ilmiönä ja tunnistaa naisiin kohdistuva väkivalta ihmisoikeusongelmaksi. Kansainvälisessä oikeudessa YK:n ihmisoikeussopimuksia on tulkittu vakiintuneesti 1990-alkaen siten, että sukupuolistunut naisiin kohdistuva väkivalta estää naisten ihmisoikeuksien ja vapauksien nauttimisen.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan on selvää, että ihmisoikeuselimet suhtautuvat kielteisesti naisiin kohdistuvan väkivallan sovitteluun. Ihmisoikeuselimet ovat hyvin yksiselitteisesti todenneet, että naisiin kohdistuvan väkivallan osalta väkivallantekijöiden rikosvastuu on aina ensisijaista, eikä valtio voi milloinkaan perustella rikosprosessin keskeyttämistä sovitteluun vedoten. (YK:n kidutuksen vastainen komitea 2024, Istanbulin sopimuksen osapuolten komitea 2023, CEDAW-komitea 2022, YK:n ihmisoikeuskomitea 2021, GREVIO 2019.)

Lainsäätäjä on halunnut tehostaa rikosvastuun toteuttamista pari- ja lähisuhdeväkivallassa

Valtion aktiivisen toimintavelvollisuuden korostamiseksi yhdenvertaisuusvaltuutettu pitää ehdotusta luopua lähisuhdeväkivallan sovittelusta johdonmukaisena jatkumona valtiovallan yrityksille korjata rikosoikeusjärjestelmän puutteita lähisuhdeväkivallan torjunnassa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo, että nykyisellä hallituksella on pääministeri Orpon hallitusohjelman kirjausten perusteella vahva poliittinen tahtotila torjua aikaisempaa tehokkaammin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa.

Lainsäätäjä on vuodesta 1994 toteuttanut uudistuksia, joissa on syyteoikeuden järjestelyllä pyritty tehostamaan pari- ja lähisuhdeväkivaltaan puuttumista. Yhteenvetona voi todeta, että lainsäätäjä on pyrkinyt useilla rikoslakiin tehdyillä muutoksilla vaikuttamaan ennen kaikkea poliisi- ja syyttäjäkäytäntöihin siinä, miten lähisuhdeväkivaltaa tunnistetaan, miten sitä tutkitaan ja miten lähisuhteissa tapahtuneessa väkivallassa olisi tärkeä toteuttaa rikos- ja rangaistusvastuuta. 

Hallituksen esityksissä on kiinnitetty huomiota siihen, että pari- ja lähisuhdeväkivalta ei ole yksityisasia, vaan nimenomaisesti viranomaisten tehtävänä on suojella lähisuhdeväkivallan kohdetta, ja toteuttaa rikos- ja rangaistusvastuuta. Vallalla oleva sovittelukäytäntö lähisuhdeväkivallassa ei toteuta näitä lainsäätäjän tavoitteita. Käytännössä sovittelu on johtanut hyvin suuressa osassa tapauksia rikosprosessin päättymiseen ilman, että väkivallantekijää vastaan olisi nostettu syyte ja hänet olisi saatettu rikosvastuuseen.

Sovittelulla ei torjuta lähisuhdeväkivaltaa

Yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa, että lainsäätäjän vuodesta 1994 ilmaisema tarkoitus tehokkaasta rikosvastuusta ei ole kuitenkaan vielä toteutunut. Sen sijaan että Suomi olisi osoittanut ottavansa naisten oikeudet vakavasti, lähisuhdeväkivaltaa sovitellaan edelleen ja sovitteluun ohjattujen lähisuhdeväkivaltatapausten määrä on päin vastoin viime vuosina kasvanut. Lähisuhdeväkivallan sovittelu on ristiriidassa sen ajatuksen kanssa, että naisiin kohdistuva väkivalta on selvästi tuomittavaa ja väärin.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu kiinnittää huomiota myös siihen, että lähisuhdeväkivallan sovittelusta luopumisen tulee näkyä myös syyttäjien ratkaisukäytännössä. Esityksen toteutumisen tulisi johtaa siihen, että parisuhde- ja lähisuhdeväkivallasta ryhdytään nostamaan aikaisempaa useammin syytteitä ja väkivallantekijät saatetaan tekemänsä pahoinpitelyn tai muun rikoksen takia rikos- ja rangaistusvastuuseen.
 

Lue koko lausunto tästä linkistä (PDF)

26.06.2024