Käyttämämme kieli paljastaa kenen tarinaa kerromme
Sanavalintamme ja kielenkäyttömme paljastavat kenen tarinaa kerromme. Puhumalla tietyillä sanoilla vahvistamme erilaisia kuvia maailmasta, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Sanavalinnat ja esimerkiksi käyttämämme kielikuvat kertovat asenteistamme ja paljastavat ennakkoluulojamme. Toisaalta kieli ja sanavalinnat myös kertovat yhteiskuntamme rakenteista, hierarkioista ja eri ihmisryhmien yhteiskunnallisesta asemasta. Usein sananvalinnat myös paljastavat tietämättömyytemme kielestä vallan välineenä.
Kieli ja kielenkäyttö muokkaa asenteitamme ja asenteemme muokkaavat kieltä. Esimerkiksi tapa, jolla puhumme vammaisuudesta ja vammaisista ihmisistä kertoo sekä vammaisten ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta että siitä, miten vammaisuus nähdään. Mitä enemmän tietyt ilmaisutavat toistuvat, sitä enemmän ne muokkaavat asenteitamme.
Sanavalinnat ja kielenkäyttö ovat myös mitä suurimmassa määrin politiikkaa. Sanavalinnoilla vahvistetaan omaa, ja joskus vahingossa jonkun toisen, poliittista agendaa. Kieltä käytetään poliittisena pelinappulana monella eri tavalla. Siksi on tärkeää pohtia ja olla tietoinen siitä, mistä sanat ja ilmaisut ovat peräisin. Elävä kieli sisältää kielikuvia ja kuvauksia. Miten nämä kielikuvat ovat syntyneet? Mikä on niiden taustalla oleva historia? Ketkä käyttävät näitä kielikuvia ja ketkä eivät? Ketkä kritisoivat tiettyjä sanoja, ketkä puolustavat niitä?
Monia ilmaisutapoja on alettu käyttämään systemaattisesti ja tietoisesti poliittisen agendan vahvistamiseksi. Keskustelu siitä, mitä sanat ja termit tarkoittavat voi myös olla täysin tietoinen poliittinen strategia, jolla halutaan harhauttaa keskustelu pois itse ongelmasta tai väittää, että ongelmaa ei ole. Kun sanat juurtuvat yleiskieleen, on todennäköistä, että myös media on tietämättään vahvistanut tiettyä tarinaa sanojen ympärillä. Sana ”rasismikortti” on tästä yksi esimerkki. Rasismikortti-sanaa on käytetty mediassa neutraalina terminä. Termin ovat kuitenkin keksineet rasistit itse. Sitä käytetään pienentämään ja pilkkaamaan rasismisyytöksiä. Sitä käytetään usein sellaisissa yhteyksissä ja sellaisten henkilöiden toimesta, joiden mielestä rasismisyytökset ovat virheellisiä tai perusteettomia ja ilmaisua seuraa usein korostus sananvapaudesta. Käyttämällä ilmaisua ”rasismikortti” vahvistetaan käsitystä, että rasismia ei todellisuudessa ole olemassa tai ettei se ole aito ongelma.
Toinen valtapeli kieleen liittyen on pyrkimys estää kielen kehitys, kuten terminologian muutokset tai keskustelu siitä, mitkä sanat ovat syrjiviä. He, joilla on yhteiskunnassa perinteisesti ollut eniten valtaa, ovat myös päättäneet miten me puhumme eri ryhmistä ja ihmisistä. Tarve pitää kiinni vanhoista termeistä kumpuaa usein siitä, että vallasta ei haluta päästää irti.
Sanat, joita nykyään pidetään syrjivinä ja halventavina koskien esimerkiksi alkuperäiskansoja, ovat peräisin yhteiskunnassa valtaapitävien ryhmien päätöksistä. Vallassa olleet ovat päättäneet, millä sanoilla tiettyjä ryhmiä kutsutaan, ja usein nämä termit liittyvät hyvin stereotyyppiseen kuvaan, joka on luotu täysin ryhmän ulkopuolelta. Termeihin liitetään väheksyntää, halventavia mielikuvia, ihmisiä rinnastetaan mystisiksi hahmoiksi ja usein näitä samoja termejä käytetään myös haukkumasanoina.
Kielikuvien käyttö poliittisena strategiana näkyy myös usein pakolaisuudesta puhuttaessa. Puhuminen pakolaisvirroista tai muista luonnonilmiöistä on ehdottomasti tietoinen valinta pelon luomiseksi. Käyttämällä tiettyjä termejä, luodaan tietoisesti kuvaa hallitsemattomasta ilmiöstä. Ennen kaikkea tällaisen puhetavan tavoitteena on epäinhimillistää tiettyjä ihmisryhmiä. Mitä vähemmän inhimilliseltä ryhmä saadaan vaikuttamaan ja näyttämään, sitä helpompi on olla välittämättä heistä. Ja se on vaarallista.
On itsestään selvää, että meidän on kunnioitettava jokaisen ihmisarvoa ja olla loukkaamatta ihmisiä. Kun puhumme esimerkiksi vammaisuudesta, sukupuoli-identiteetistä, etnisyydestä tai seksuaalisesta suuntautumisesta, puhumme henkilön ihmisarvosta ja identiteetistä. Antamalla vähemmistöön kuuluvalle ryhmälle tai yksittäiselle henkilölle valta itse päättää identiteetistään ja, miten heitä puhutellaan, osoitamme, että me kunnioitamme heitä.
Keskusteluun kielenkäytöstä ja sanavalinnoista liitetään usein sananvapauden lisäksi väittämä siitä, että olisimme herkempiä kuin ennen. Tämä ei pidä paikkansa. Me emme ole herkempiä, vaan tietävämpiä. Vähemmistöt ovat aina kärsineet syrjivästä ja halventavasta kielenkäytöstä, mikä on heijastanut ja heijastaa edelleen sitä, miten heitä kohdellaan yhteiskunnassa ja vaikuttaa myös siihen, miten vähemmistöt ymmärtävät itsensä ja oman arvonsa. Miksi hyväksymme, että tietyt sanat muuttuvat ja katoavat, kun samalla meistä on vaikeaa, että joidenkin sanojen käytön lopettamista edistetään aktiivisesti? Se johtuu luonnollisesti valta-asemasta. Me, jotka olemme etuoikeutettuja ja joilla on valtaa ja vahva ja turvattu asema yhteiskunnassa, haluamme säilyttää vallan ja se koskee myös käyttämäämme kieltä. Kieli kehittyy kuitenkin käsi kädessä yhteiskuntamme yhä vahvemman yhdenvertaistumisen kanssa. Kun vallanjako yhteiskunnassa tasoittuu, myös vähemmistöjen ääni vahvistuu ja me hitaasti mutta varmasti opimme, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.
