Ihmisoikeuksia on varjeltava, joka päivä

Tänä vuonna YK:n ihmisoikeuksien päivänä ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus täyttää 75 vuotta. Tässä hetkessä on ajankohtaista pohtia ihmisoikeusvelvoitteidemme merkitystä oikeusvaltion kulmakivenä, kaikissa tilanteissa.

Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kehitys sai vauhtia juuri ihmisoikeuksien julistuksesta. Samaan aikaan lähti liikkeelle myös alueellisen ihmisoikeusjärjestelmän kehittäminen Eurooppaan: Euroopan neuvosto perustettiin vuonna 1949 ja Euroopan ihmisoikeussopimus allekirjoitettiin vuonna 1950. Suomessa ei tuolloin pidetty ulkopoliittisesti mahdollisena liittyä tähän eurooppalaiseen demokratia-, oikeusvaltio- ja ihmisoikeuskehikkoon.

Suomi liittyi Euroopan neuvoston jäseneksi ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen vuonna 1989 Neuvostoliiton hajoamisen myötä. Samalla Suomi hyväksyi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toimivallan tehdä Suomea sitovia ratkaisuja ihmisoikeussopimuksen tulkinnasta. Koettiin, että ihmisoikeuksien aseman vahvistaminen oli osa Suomen kehitystä kansainvälisemmäksi ja avoimemmaksi yhteiskunnaksi, ja samalla muiden Euroopan maiden kaltaiseksi vahvaksi oikeusvaltioksi, jossa yksilön oikeuksilla on vahva asema.

Vuonna 1994 hallitussääntöön sisällytettiin uusi perusoikeusluku, johon sisällytettiin kattavasti ihmisoikeussopimusten velvoitteet osaksi valtiosääntöä. Perusoikeusluku siirrettiin vuonna 1999 voimaan astuneeseen uuteen perustuslakiin.

Ihmisoikeudet ovat niiden sopimusten ydintä, joihin Suomi on sitoutunut

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklaan sisältyy syrjinnän kielto: ”Tässä yleissopimuksessa tunnustetuista oikeuksista ja vapauksista nauttiminen taataan ilman minkäänlaista sukupuoleen, rotuun, ihonväriin, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää.”

Sopimuksen 15 artiklaan on kirjattu säännökset, joiden perusteella voidaan hätätilan aikana poiketa sopimuksen määräyksistä.  Esimerkiksi sanan- tai kokoontumisvapauteen voidaan tehdä poikkeuksia hätätilan aikana. On kuitenkin oikeuksia, joista ei saa poiketa missään tilanteissa: oikeus elämään, kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kielto, orjuuden ja pakkotyön kielto, sekä määräys rangaistusten lainmukaisuudesta.

Kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kielto sisältää palautuskiellon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä vuodesta 1989 lähtien. Se sisältyy myös keskeisiin YK:n ihmisoikeussopimuksiin, pakolaissopimuksen lisäksi. Sekä Euroopan että maailmanlaajuinen ihmisoikeusjärjestelmä antaa vahvan pohjan myös Suomen perustuslakiin sisältyvälle, 9 § 4 momentin vastaavalle kiellolle:

”Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla. Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.” 

Perustuslain mukaan poikkeusoloissakin rajoituksista tulee säätää lailla, ja niiden tulee olla kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia.

Viime viikkojen keskustelu itärajan sulkemisesta ja rajavartiolain 16 §:n mukaisista keskittämispäätöksistä on huolestuttavalla tavalla nostanut esiin vahvasti perus- ja ihmisoikeuksia kyseenalaistavia puheenvuoroja. Silti ihmisoikeudet ovat niiden sopimusten ytimessä, joihin Suomi on sitoutunut, YK:n peruskirjasta lähtien.

Kansainväliset sopimukset ovat Suomelle elinehto

Ihmisoikeudet ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat osa sitä kansainvälistä, sopimusperustaista kehikkoa, johon Suomi ja Pohjoismaat ovat vahvasti nojanneet, Suomi itsenäisyytensä alusta lähtien. Suomen olemassaolo itsenäisenä valtiona sai tuen ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä rauhansopimuksessa ja Kansainliitossa. Sääntöperusteisen järjestelmän lähtökohtana on, että itsenäisillä valtioilla on kullakin oma painava äänensä kansainvälisessä yhteisössä, niin suurilla kuin pienillä. Rinnakkain kulkevat säännökset valtion ja yksilön välisistä suhteista: valtion suvereenisuus tuo mukanaan velvoitteita muita valtioita kohtaan, mutta myös julkisen vallan ja yksilön väliseen suhteeseen. Natsi-Saksan sanoinkuvaamattomat julmuudet olivat esimerkki päinvastaisesta tilanteesta, kun järjestelmän ja yksilön välisessä suhteessa ei ole enää mitään muuta kuin valtion pohjatonta, väkivaltaista vallankäyttöä.

Filosofi Hannah Arendt suhtautui kriittisesti ajatukseen ihmisoikeusjulistuksen lähtökohdasta synnynnäisistä ihmisoikeuksista, jotka olisivat irrallaan poliittisista päätöksistä ja poliittisesta tahdosta. Arendt korosti niin jokaisen yksilön kuin poliittisten päättäjien velvollisuutta tietoisesti tavoitella yksilön oikeuksien turvaamista ja vastustaa julmuutta. Hänelle pakolaisten tilanne oli äärimmäinen osoitus valtion velvollisuuksien laiminlyönnistä - tilanne, jossa ihminen käytännössä on ilman kotimaata ja suojaa. Pakolaisuus on osoitus siitä, että valtioiden ja yksilöiden välinen suhde on rikki, ja se, että pakolaiselle tarjotaan suojaa, on jonkinlainen korjausliikkeen minimi. Tälle pohjalle rakentui pakolaissopimus: turvapaikka antaa pakolaiselle ainakin väliaikaisen turvallisuuden, vaikka sopimuksessa kehotetaan sopimusvaltioita edistämään kansalaisuuden myöntämistä pakolaisille. Pakolaissopimus ja muut ihmisoikeussopimukset ovat tavallaan vastaus Arendtin kritiikkiin: valtioiden johtajat päättivät, että ne haluavat ihmisoikeuksille sopimuksiin perustuvan sitovuuden.

Suomen hallitus päätti viime viikolla sulkea itärajan, ja joutuu pian punnitsemaan, täyttyvätkö vielä 13.12. jälkeen toimenpiteen välttämättömyyden ja oikeasuhtaisuuden kriteerit. Sen tiedämme, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi vastaavanlaiset toimenpiteet Puolassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen loukkaukseksi, ja Euroopan unionin tuomioistuin Liettuan poikkeuslainsäädännön EU:n menetteleydirektiivin vastaiseksi kesäkuussa 2022.

Heti Venäjän käynnistettyä hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan, käynnistyivät toimenpiteet Venäjän erottamiseksi Euroopan neuvoston jäsenyydestä. Ministerineuvosto totesi Venäjän osoittaneen, ettei se enää sitoutunut kunnioittamaan oikeusvaltioperiaatetta sekä suojelemaan perus- ja ihmisoikeuksia, neuvoston peruskirjan mukaisesti. Mutta Venäjälläkään ihmisoikeusloukkaukset eivät alkaneet tai päättyneet Ukrainan sotaan. Esimerkiksi sanan- ja mielipiteenvapautta ja vähemmistöjen oikeuksia on kavennettu vähitellen, niin että tänään kaikki toisinajattelu voi johtaa vankeuteen. Tästä ovat esimerkkejä ihmisoikeusjärjestö Memorial´in lakkauttaminen tai HLBTQI- oikeuksien edistämisen kieltäminen. Siksi Venäjän tilanteen on oltava herätyskellona jokaisessa Euroopan maassa. Sodan retoriikka ja vihan lietsominen pakolaisia tai vähemmistöjä kohtaan on hyökkäys myös oikeusvaltion perustaa vastaan. Se on meille kaikille vahingollista ja vaarallista, ja syö yhteiskuntamme perusteita.

Ihmisoikeuksia on varjeltava joka päivä, meidän jokaisen takia.