”Mietin kyllä, että minua ei kohdella oikein”
Pakolaisneuvonnan työssä tavattavat ihmiskaupan uhrit ovat poikkeuksetta ulkomaalaistaustaisia ja heillä on jo pelkästään tästä lähtökohdasta johtuen korostunut oikeudellisen neuvonnan tarve. Kokemukset hyväksikäytöstä ovat yleensä hyvin traumatisoivia, erityisesti jos hyväksikäyttöön on liittynyt seksuaalista tai muuta väkivaltaa ja pakottamista. Useat uhrit ovat olleet hyväksikäyttötilanteessa pitkään, jopa vuosia, ennen kuin uskaltautuvat tai pääsevät asiasta lakimiehelle kertomaan.
Tärkein viesti minkä ihmiskaupan uhrille pyrimme heti aluksi viemään, onkin tämä: sinua on kohdeltu väärin, apua on tarjolla, sinulla on oikeuksia. Pakolaisneuvonta on pitkään jatkuneella ihmiskaupan vastaisella työllään pystynyt antamaan monille uhreille kokemuksen siitä, että heitä kuullaan ja heidän puolestaan taistellaan.
Pakolaisneuvonnan lakimiehet ovat viime vuosikymmenen aikana tavanneet lukuisia ihmiskaupan uhreja. Uhreja neuvotaan kansainväliseen suojeluun ja oleskelulupaan liittyvissä asioissa sekä ohjataan avun piiriin. Oikeudellinen neuvonta ihmiskaupan uhreille on välillä laaja-alaista, sillä uhrin tilanne saattaa vaatia selvittelyä useaan eri oikeudenalaan liittyvissä asioissa. Erityisesti turvapaikanhakijoiden oikeusapuun tehdyt kiristykset ovat vaikeuttaneet Pakolaisneuvonnan lakimiesten mahdollisuuksia tunnistaa ja auttaa hyvin haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä. Onneksi olemme vaikeuksista huolimatta pystyneet jatkamaan työtämme ihmiskaupan uhrien parissa.
Ihmiskaupan uhrit ja heidän tarinansa ovat erilaisia. Kokemuksemme mukaan useita tapauksia yhdistää kuitenkin se, että uhri itsekin on ymmärtänyt jossain vaiheessa, ettei häntä kohdella oikeudenmukaisesti. Harva uhri puhuu itse ihmiskaupasta, mutta hyväksikäytetty ihminen jossain vaiheessa itsekin ymmärtää, että hänen tilanteensa ei ole normaali. Tärkeä ensimmäinen askel ihmiskaupasta irtautumiseen ja uhrin toipumisen alkamiseen on saada uhrille se tieto, ettei hän ole joutunut oman toimintansa vuoksi vaikeaan tilanteeseen, vaan hän on vakavan rikoksen uhri.
Vuosien varrella lakimiehemme ovat kuulleet uhrien suusta sellaista pohdintaa, kuin että ”minun oli pakko”, ”ei ollut muutakaan vaihtoehtoa kuin suostua” ja ”mietin kyllä, että minua ei kohdella oikein”. Uhrit pohtivat sitä, miksi juuri he ovat joutuneet hyväksikäytön kohteeksi ja miksi he eivät ole pystyneet itse auttamaan itseään aikaisemmin. Tässä tilanteessa se, että ilmiön tunteva lakimies kertoo kyseen olevan vakavasta rikoksesta, jonka uhreilla on oikeus apuun, voi olla uhrille hyvin voimaannuttava kokemus; hän ei ole asian kanssa yksin ja vastuu tapahtuneesta on yksin rikoksen tekijällä.
