Hyppää sisältöön

Lausunto työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle hallituksen esityksestä laiksi yhdenvertaisuuslain muuttamisesta (varhaiskasvatuksen edistämisvelvollisuus)

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on pyytänyt yhdenvertaisuusvaltuutetulta lausuntoa hallituksen esityksestä laiksi yhdenvertaisuuslain muuttamisesta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu vastustaa esitystä kumota varhaiskasvatuksen toimipaikkakohtaisten yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimisvelvoite. Lisäksi valtuutettu vastustaa sitä, että laista poistettaisiin velvoite tehdä suunnitelmat yhteistyössä henkilökunnan kanssa ja lapsia sekä huoltajia osallistaen. Esitys heikentää yhdenvertaisuuden toteutumista ja on hallitusohjelman ja hallituksen toimenpideohjelmien tavoitteiden vastainen.

Osana kansallisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelmaa vuosille 2024–2027 yhdenvertaisuusvaltuutettu toteutti syyskuussa 2024 kyselyn varhaiskasvatuksen järjestäjille yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon nykytilasta ja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmien toimeenpanosta varhaiskasvatuksessa. Kysely lähetettiin kaikkiin Manner-Suomen kuntiin, ja siihen vastasi 143 varhaiskasvatuksen järjestäjää. Selvitys, jonka osana kysely toteutettiin, julkaistaan alkuvuodesta 2025, mutta yhdenvertaisuusvaltuutettu hyödyntää lausunnossaan myös kyselyn vastauksista kertynyttä tietoa.

Tiivistelmä lausunnosta

  •  Yhdenvertaisuusvaltuutettu vastustaa esitystä kumota varhaiskasvatuksen toimipaikkakohtaisten yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimisvelvoite.
  • Esitys siirtää yhdenvertaisuussuunnittelun irralleen varhaiskasvatuksen arjesta.
  • Esitys heikentää lasten osallisuutta heitä koskevista asioista poistamalla velvollisuuden kuulla lapsia ja heidän huoltajiaan yhdenvertaisuutta edistävistä toimenpiteistä.
  • Yhdenvertaisuussuunnittelun siirtäminen pois toimipaikoista heikentää henkilökunnan osaamista edistää yhdenvertaisuutta ja poistaa häirintää.
  • Esitetty muutos hankaloittaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmien laatimista yhdessä.
  • Valtaosassa kunnista on jo laadittu toimipaikkakohtaiset yhdenvertaisuussuunnitelmat. Esityksen mukaan kuntien tulisi laatia uusi järjestäjätason suunnitelma vuoden kuluessa.
  • Lakimuutos vaatisi sekä valtakunnallisten että kuntakohtaisten ohjeiden päivitystä.
  • Yhdenvertaisuuslain muutoksesta ei ole kirjausta hallitusohjelmassa. Esitys ei vähennä vaan lisää kuntien tehtäviä lyhyellä aikavälillä. Esitys on perustuslain ja yhdenvertaisuuslain tavoitteiden, hallitusohjelman, kansallisen lapsistrategian sekä hallituksen rasismin vastaisen toimintaohjelman vastainen.

Lue lausunto kokonaisuudessaan (PDF).
 

15.10.2024