Lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle hallituksen esityksestä laeiksi vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta
Yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa, että vaikka esityksessä esitetyt tavoitteet ovat lähtökohtaisesti kannatettavia, tapa, jolla mainittuihin tavoitteisiin esityksellä pyritään, on ristiriidassa näiden kannatettavien tavoitteiden ja vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden kanssa. Lisäksi vaikka esityksessä ei ehdotetakaan sisällöllisiä muutoksia vammaispalvelulain nojalla järjestettäviin palveluihin, on soveltamisalasäännös olennainen osa vammaispalvelulakia ja käytännössä määrittelee sen henkilöjoukon, joka on oikeutettu vammaispalvelulain nojalla järjestettäviin palveluihin. Liian tiukasti rajaava tai liian tulkinnanvaraisesti kirjoitettu soveltamisalasäännös saattaa johtaa siihen, että vammaispalveluiden piiristä putoaa sellaisia henkilöitä pois, jotka välttämättä tarvitsisivat vammaispalveluita eikä sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut ole riittäviä vastaamaan vammaisen henkilön yksilöllisiä tarpeita.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun kanta on, että vammaispalvelulain soveltamisalaa tulisi ohjata Suomea sitova YK:n vammaisyleissopimus ja sen sisältämä vammaisuuden määritelmä sekä perustuslain 19 §:ssä asetettu välttämättömien ja riittävien sosiaalipalveluiden taso, ei Suomen tämänhetkinen ikärakenne ja julkisen talouden tilanne tai näistä johtuvat säästöpaineet.
Lue lausunto kokonaisuudessaan (PDF).
12.11.2024