Julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen – myös pakolaisille
Maailman pakolaispäivää vietetään joka vuosi 20. kesäkuuta YK:n pakolaissopimuksen hyväksymisen muistelemiseksi ja juhlistamiseksi. Tänä vuonna pakolaispäivää varjostaa synkkä lakimuutos: eduskunta käsittelee turvapaikanhakijoiden oikeuksia heikentävää poikkeuslakia, joka on ristiriidassa paitsi kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden ja EU-oikeuden, myös oman perustuslakimme kanssa.
Pakolaisten suojeluun liittyy monia oikeudellisia kysymyksiä, mutta yksinkertaisuudessaan kyse on jokaisen ihmisarvosta ja jokaisen ehdottomasta oikeudesta elämään. Eduskunnan käsittelyssä oleva poikkeuslaki mahdollistaisi pakolaisten poistyöntämisen Suomen rajoilta ilman, että heidän turvapaikkahakemuksiaan käsitellään. Siis ilman, että on meillä varmuutta siitä, joutuvatko nämä ihmiset epäinhimillisen kohtelun kohteeksi tai kuolemanvaaraan.
Laki on kiistatta ristiriidassa niin kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden, EU-oikeuden kuin oman perustuslakimme kanssa. Hallitus on kuitenkin katsonut, että nämä ristiriidat voidaan ohittaa. Käytännössä, jos valtioneuvosto näin päättäisi, ihmisiä voitaisiin siirtää voimakeinoinkin rajan toiselle puolelle. Näin totesi sisäministeri Mari Rantanen Ylelle. Todennäköisesti lakia oltaisiin soveltamassa Suomen itärajalla, jolloin palautus tapahtuisi Venäjälle. Hallituksen esityksessä todetaan, että Venäjää ei ole voitu katsoa turvalliseksi kolmanneksi maaksi turvapaikanhakijoille. Venäjällä turvapaikanhakijoilla ei olisi varmuutta pääsystä turvapaikkamenettelyyn eikä myöskään siitä, että heitä ei palautettaisi maahan, jossa he voisivat joutua esimerkiksi kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi.
Pakolaisten suojelu on solidaarisuutta ja yhteisten sääntöjen kunnioittamista
Pakolaisten suojeluun liittyy vahvasti myös solidaarisuus, jonka UNHCR on valinnut pakolaispäivän teemaksi tänä vuonna. Tiedämme, että valtaosa maailman pakolaisista pakenee lähelle kotiseutuaan, ja milloin mahdollista, myös oman kotimaansa sisällä. Pakolaisia, jotka ovat lähteneet oman kotimaansa ulkopuolelle, oli vuosien 2023–2024 vaihteessa 43,4 miljoonaa (Lähde: UNHCR: Global Trends Report 2023). Suurimmat pakolaisryhmät maailmassa ovat Afganistanista, Syyriasta, Ukrainasta ja Venezuelasta. Suurimmat pakolaisten vastaanottajamaat puolestaan ovat Iran (3,8 milj. pakolaista), Turkki (3,3 milj.), Kolumbia (2,9 milj.), Saksa (2,6 milj.) ja Pakistan (2 milj.). Maailman pakolaisille ja suurille vastaanottajamaille on tärkeää sekä humanitaarinen apu että pakolaisten uudelleen sijoittaminen – ja että oikeus hakea turvapaikkaa toteutuu kaikkialla, myös Euroopassa.
Muiden EU-maiden kuin Saksan osalta luvut ovat suureksi osaksi melko pieniä. Ukrainasta paenneet, tilapäistä suojelua saavat henkilöt muodostavat merkittävimmän osan EU-maiden pakolaisista, runsaat kolmemiljoonaa henkilöä. Esimerkiksi Suomesta tilapäistä suojelua on hakenut vajaa 60 000 Ukrainasta paennutta, mutta osa on saattanut palata tai muuttaa toiseen EU-maahan. Muuten turvapaikanhakijamäärät olivat Suomessa melko vaatimattomia: viime vuonna 4559 uutta hakemusta.
Euroopan unionissa yhteisen turvapaikkalainsäädännön rakentaminen alkoi Tampereen huippukokouksesta vuonna 1999, jossa puheenjohtajan päätelmissä sovittiin EU:n laajuisesta vapauksien, turvallisuuden ja oikeuksien alueen rakentamisesta. Noiden päätelmien pohjalta luotiin 2000- ja 2010-luvulla se turvapaikkalainsäädäntö, jota Suomikin on tähän mennessä huolellisesti noudattanut. Se, että yhteisistä säännöistä pidetään kiinni, on myös solidaarisuuden osoitus, niin pakolaisia ja turvapaikanhakijoita kuin muita jäsenvaltioita kohtaan.
Yhteisten sääntöjen noudattaminen on kuitenkin saanut vakavia säröjä erityisesti vuoden 2015 suuren turvapaikanhakijamäärän jälkeen. Tuolloin EU:sta haki turvapaikkaa reilu miljoona henkilöä, suurimpina ryhminä syyrialaiset ja afganistanilaiset. Suuri osa heistä onkin saanut suojelua, eikä kukaan voine kiistää, etteikö näiden maiden vaikea ihmisoikeustilanne olisi peruste suojelun myöntämiselle.
Unkarille määrätty suuret sakot EU-oikeuden ohittavien erityislakien säätämisestä
Unkari vastasi sen rajoilla olevaan turvapaikanhakijapaineeseen lainsäädännöllä, joilla oli tarkoitus vastata laajamittaiseen maahantuloon. Unkari piti näitä lakeja välttämättöminä yleisen järjestyksen ja sisäisen turvallisuuden turvaamiseksi. Poikkeuslakeja täydennettiin muun muassa covid-19 -pandemian vuoksi, perusteli Unkarin hallitus. Lainsäädäntö mahdollisti esimerkiksi sen, että Unkarista saattoi hakea turvapaikkaa vain kahdessa rajanylityspisteessä Serbian rajalla. Turvapaikanhakijoiden laajamittaiset säilöönotot sekä maasta poistaminen ennen turvapaikkavalituksen käsittelyä olivat myös osa lainsäädännön toimeenpanoa.
EU:n komissio käynnisti Unkaria vastaan rikkomusmenettelyn vuonna 2015 ja nosti lopulta kanteen Unkaria vastaan EU-tuomioistuimessa vuonna 2018. Tuomioistuin antoi ratkaisunsa vuonna 2020, ja totesi EU-oikeuden loukkaukset.
Viime torstaina, 13 kesäkuuta, EU-tuomioistuin antoi ratkaisunsa Unkarin osalta uudemman kerran (C-123/22). Tuomioistuin katsoi, että Unkari jatkoi EU-oikeuden loukkauksiaan, eikä ollut muuttanut lainsäädäntöään tai käytäntöjään. Tuomioistuin määräsi Unkarille 200 miljoonan euron sakot sekä päivittäisen, miljoonan euron uhkasakon, kunnes Unkari muuttaa lainsäädäntöään Euroopan unionin oikeutta vastaavaksi.
Tuomioistuin perusteli varsin ankaraa tuomiota sillä, että Unkari oli ohittanut vilpittömän yhteistyön periaatteen ja tahallaan väistänyt EU:n yhteisen suojelupolitiikan kokonaisuudessaan, kuten myös tähän liittyvät säännöt kolmansien maiden kansalaisten palautuksista. Tuomioistuin katsoi tämän toiminnan aiheuttavan vakavan uhan EU-oikeuden yhtenäisyydelle, millä on erittäin vakavia vaikutuksia sekä yksittäisille henkilöille, erityisesti kansainvälistä suojelua hakevien oikeuksille, että julkisille intresseille. Tuomioistuin totesi myös, että kun Unkari ei täytä omia velvoitteitaan, se myös siirtää velvoitteitaan muille jäsenvaltioille. Näin toimiessaan Unkari vaarantaa vakavasti solidaarisuusperiaatteen ja oikeudenmukaisen vastuunjaon jäsenvaltioiden välillä.
Tätä tuomiota ja sen merkitystä punnitaan varmasti, kun eduskunta näinä päivinä tekee päätöksen siitä, hyväksyykö se hallituksen esityksen väliaikaisista toimenpiteistä välineellistettyyn maahantulon torjumiseksi. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on esittänyt asiasta vakavan huolensa, ja viime maanantaina myös Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu. Valtuutettu Michael O´Flahertyn kirjeessä eduskunnalle nousee esiin huoli Suomen lainsäädännön maailmanlaajuisista vaikutuksista. Miten vakuuttaa sellaiset valtiot, jotka kantavat tänään suurimman vastuun valtaosasta maailman pakolaisista, Suomen ja muiden EU-maiden valmiudesta edes pienessä määrin kantaa vastuuta maailman pakolaistilanteesta, jos Suomikin säätää lakeja, jotka vakavasti rikkovat pakolaissopimuksen, EU-oikeuden ja oman perustuslakimme keskeisiä periaatteita?
Maailman pakolaispäivänä toivon, että jokainen kansanedustaja muistaa velvoitteensa perustuslain 22 pykälän nojalla:
Julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
