Seulonnan ja rajamenettelyn perusoikeusmonitorointi

Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtäviin lisättiin 12.6.2026 alkaen perusoikeuksien toteutumisen seuraaminen EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimukseen perustuvassa seulonnassa ja rajamenettelyssä. Monitorointitehtävä perustuu EU:n seulonta-asetukseen ja menettelyasetukseen ja siitä säädetään tarkemmin ulkomaalaislaissa. 

Tehtävän rahoitus on lain voimaan tullessa epäselvä. Tehtävän toteuttamismahdollisuudet riippuvat resursseista.

Mitä on seulonta?

Seulontamenettely on nopea menettely, jossa turvapaikanhakijoiden ja ilman maahantulon edellytyksiä saapuneiden henkilöiden tausta ja tilanne tarkistetaan ja heidät ohjataan turvapaikka- tai palauttamismenettelyihin. Seulontamenettely toteutetaan ulkorajoilla rajavartiolaitoksen ja sisämaassa poliisilaitosten toimesta.

Mikä on rajamenettely?

Rajamenettely on nopea turvapaikkamenettely, johon ohjataan tietyin edellytyksin ulkorajan ylittäneitä turvapaikanhakijoita. Rajamenettelyssä hakijan liikkumisvapautta rajoitetaan ja hänen tulee pääsääntöisesti oleskella hänelle osoitetulla vastaanottokeskuksen alueella. Rajamenettelystä vastaa Maahanmuuttovirasto. 

Mitä perusoikeusmonitorointi tarkoittaa?

Yhdenvertaisuusvaltuutettu monitoroi perusoikeuksien toteutumista seulonnassa ja rajamenettelyssä. Tehtävässä seurataan, noudatetaanko seulonta- ja rajamenettelyiden aikana kansainvälistä oikeutta, erityisesti turvapaikkamenettelyyn pääsyn, palauttamiskiellon periaatteen, lapsen edun ja säilöönottoa koskevien sääntöjen osalta.

Tehtävän hoitamiseksi yhdenvertaisuusvaltuutetulla on laaja tiedonsaantioikeus, oikeus saada selvitys sekä oikeus tehdä tarkastuksia. Tarkastuksia voidaan tehdä myös ennalta ilmoittamatta.
Valtuutettu voi saamiensa havaintojen perusteella antaa viranomaiselle esimerkiksi lausuntoja ja suosituksia. Lisäksi valtuutettu voi antaa valtioneuvostolle vuosittain suosituksia osana vuosikertomustaan.

Tehtävän rahoitus on lain voimaan tullessa epäselvä. Mahdollisuudet tehtävän toteuttamiseen riippuvat resursseista.

Kantelut seulontamenettelyssä ja rajamenettelyssä

Seulonnasta ja rajamenettelystä vastaavat viranomaiset vastaavat perusoikeusloukkauksia koskevien kanteluiden käsittelystä. Kanteluista seulontamenettelyssä vastaavat Rajavartiolaitos ja poliisilaitokset sekä rajamenettelyssä Maahanmuuttovirasto. Seulonta-asetuksen mukaisesti kyseisten viranomaisten tehtävänä on varmistaa, että perustellut väitteet perusoikeusloukkauksista käsitellään tuloksellisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Heidän tehtävänään on myös käynnistää tarvittaessa tutkinta ja seurata tutkinnan edistymistä. Käytännössä kanteluita käsittelevät viranomaisten omat sisäiset laillisuusvalvontatoiminnot.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei ole seulontaa ja rajamenettelyä koskevien kanteluiden käsittelystä vastaava viranomainen.

Mikäli epäilet, että perusoikeuksiasi on loukattu seulonnassa tai rajamenettelyssä ja haluat, että asia tutkitaan, olethan yhteydessä toiminnasta vastaavaan viranomaiseen. Voit saattaa asian vireille kyseisessä viranomaisessa esimerkiksi toimittamalla sähköpostin kyseisen viranomaisen kirjaamoon.

Yhteystiedot

Perusoikeusmonitorointia koskevissa asioissa voit ottaa yhdenvertaisuusvaltuutettuun yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen monitorointi.yvv(at)oikeus.fi.

Lainsäädäntö

Seulonta-asetus (10(2) artikla)

Menettelyasetus (43(4) artikla)

Ulkomaalaislaki (16 j §, 104 a § ja 208 §)

Laki yhdenvertaisuusvaltuutetusta