Yhdenvertaisuusvaltuutetun vastaus kielitaitolakia koskevaan kyselyyn

Yleiset huomiot

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on huolissaan siitä, että kielelliset oikeudet eivät aina toteudu kielilain edellyttämällä tavalla ja valtuutettu saa edelleen paljon yhteydenottoja aiheesta. Suurin osa kieleen liittyvistä yhteydenotoista liittyvät sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja muihin julkisiin palveluihin. Asiakasyhteydenotoissa korostuu kokemus siitä, että kielilain ja kielitaitolain mukaisista vaatimuksista huolimatta asiakkaat eivät pysty yhdenvertaisesti asioimaan viranomaisissa ruotsiksi. Siksi valtuutettu ei pidä tarkoituksenmukaisena, että yleistä kielivaatimustasoa alennetaan. Kielitaitolain vaatimukset takaavat tiettyjen virkojen osalta tietyn osaamistason, jotta myös kielilain mukaiset oikeudet toteutuisivat.

Sen sijaan erivapauden myöntämistä, mikä useasti voidaan arvioida myös yhdenvertaisuuslain 9 §:n mukaisena positiivisena erityiskohteluna, yhdenvertaisuusvaltuutettu pitää perusteltuna ja vähemmän kielellisten oikeuksien toteutumista rajoittavana.

Hallituksen kertomuksessa kielilainsäädännön soveltamisesta 2025 todetaan seuraavasti: ”Ruotsin kielen asema toisena kansalliskielenä on lainsäädännöllisesti vahva, mutta käytännössä ruotsinkielisten kielellisten oikeuksien toteutuminen vaatii yhä suunnitelmallisuutta ja toimenpiteitä viranomaisilta. Haasteita oikeuksien toteutumiselle aiheuttaa viranomaisten ruotsinkielentaitoisen henkilöstön vähäinen määrä sekä ruotsin kielen osaamistason yleinen heikentyminen yhteiskunnassa” (s. 179).

Pidämme näiden tietojen ja työmme kautta saatujen havaintojen perusteella tärkeänä, että lakiuudistus tukee perustuslaissa turvattujen kielellisten oikeuksien tosiasiallista toteutumista ja viranomaisten kykyä palvella monikielisesti.

Kysymysvastaukset

1.1 Onko jokin kielitaitolain säännös koettu soveltamisen kannalta ongelmalliseksi tai epäselväksi?

Ei. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa, kielitaitovaatimuksia kohdistuu ainoastaan valtuutetun virkaan.

1.2 Tulisiko kielitaitolain 1–9 §:ää muuttaa, ja jos niin miten? Onko laissa täydentämistarpeita?

Hallituksen esityksessä HE 92/2002 todetaan erivapauksista seuraavasti: ”Erivapauden myöntämiselle on oltava objektiivisesti perustellut syyt. Erivapautta ei kuitenkaan voitaisi myöntää pelkästään sillä perusteella, että joku ei ole suorittanut säädettyä kielitutkintoa. Erivapaussäännöstä voitaisiin soveltaa esimerkiksi silloin, kun joku esimerkiksi puhevian, kuulovamman tai lukemishäiriön takia ei kykene suorittamaan vaadittavaa kielikoetta, jos hän muutoin selviytyisi työtehtävistä. Viranomaiset ovat ehdotetun lain mukaan velvolliset huolehtimaan siitä, että niiden henkilöstöllä on työtehtäviensä ja kielilain sekä muiden lakien toteuttamisen edellyttämä kielitaito. Erivapautta ei tämän vuoksi voitaisi myöntää, jos siitä seuraisi, ettei viranomainen selviä lakisääteisistä tehtävistään. Päätös erivapauden myöntämisestä kieltä koskevista kelpoisuusvaatimuksista koskee vain tiettyä virkaa tai tehtävää. Myönnetty erivapaus tietyn viran tai tehtävän osalta ei merkitse, että erivapauden saanut olisi vapautettu kielitaitovaatimuksista hänen hakiessaan toista virkaa”. (HE 92/2002, s. 106).

Pidämme tärkeänä, että erivapaus ei johda siihen, että viranomainen ei pystyisi palvelemaan henkilöitä molemmilla kansalliskielillä, eli erityisesti pienempien yksikköjen kokonaistilannetta kielten osaamisen suhteen täytyy arvioida, jos tällaisia vapauksia myönnetään rekrytoinnin yhteydessä. Vammaisten henkilöiden osalta toteamme, että yhdenvertaisuuslain 15 § velvoittaa kohtuullisiin mukautuksiin. Jos vammaisella henkilöllä on toimintarajoitteita, jotka voivat vaikuttaa kokeen suorittamiseen, lähtökohtana pitää olla, että koe järjestetään tarvittavilla mukautuksilla. Silloin kun tämä ei ole mahdollista, erivapaus voi tulla kyseeseen.

Henkilöstön monimuotoisuuden edistäminen on yhdenvertaisuuden kannalta tärkeää, ja joissakin tilanteessa voi olla kohtuutonta edellyttää sekä suomen että ruotsin kielen taitoa. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voisi olla henkilö, joka on suorittanut koulutuksensa Suomen ulkopuolella ja myöhemmin aikuisiällä muuttanut Suomeen ja oppinut vain toisen kielen ja muutoin kuin kielten osalta täyttää tehtävän kelpoisuusvaatimukset.

1.3 Miten hyvin kielitaitolaki ja kielitaitovaatimuksista sektorillanne mahdollisesti asetuksella säädetyt kelpoisuusvaatimukset nykyisellään tukevat näkemyksenne mukaan kielellisen palvelun turvaamista?

Aikaisemmin todetun perusteella, nykylainsäädännössä säädetyt kielitaitovaatimukset eivät itsessään selvästi riitä turvaamaan kielilaissa säädettyjen oikeuksien toteutumista. Avainasemassa kielellisten oikeuksien tosiasiallisen toteutumisen kannalta on, että viranomaiset, ja aivan eriytyisesti viranomaisten ylimmissä johtotehtävissä olevat henkilöt, määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti aktiivisilla toimenpiteillä pyrkivät toteuttamaan kielilaissa (erit. 2 ja 23 §§) ja kielitaitolaissa (erit. 2 §) säädetyt edistämisvelvoitteensa.

2. Lain 6 §: Valtion henkilöstön suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset

(Kielitaitolain 6 §:n 1 momentin mukaan valtion henkilöstöltä, jolta edellytetään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkintoa, vaaditaan kaksikielisessä viranomaisessa viranomaisen virka-alueen väestön enemmistön kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Yksikielisessä viranomaisessa edellytetään viranomaisen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa.

Valtioneuvoston asetuksella voidaan 6 §:n 3 momentin nojalla säätää poikkeuksista 1 momentin pääsääntöön, jos työtehtävät sitä edellyttävät tai jos eri kielten käyttämistä edellyttävien työtehtävien jako viranomaisessa sen sallii taikka vaatimuksista poikkeamiselle on muita erityisen painavia syitä). 

2.1 Onko virastossanne esiintynyt tilanteita, joissa säädetyt kielitaitovaatimukset ovat estäneet valitsemasta henkilöä, joka muuten olisi ollut virkaan tai virkasuhteeseen soveltuvin?

Ei. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston virkoihin ei ole säädettyä vaatimusta korkeakoulututkinnosta, jolloin kielitaitolaki ei sovellu. Poikkeuksena tähän on yhdenvertaisuusvaltuutetun virka.

(Kielitaitolakia säädettäessä ruotsi on ollut vielä usean viraston virka-alueen vä-estön enemmistön kieli. Viime vuosikymmeninä monet viranomaiset ovat muuttuneet valtakunnallisiksi, jolloin niiden virka-alueen enemmistökieleksi on tullut suomi. Tästä syystä virkojen, joissa edellytetään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkintoa, kielivaatimuksena on nyt pääsääntöisesti erinomainen suomen kielen taito ja tyydyttävä ruotsin kielen taito).

2.2 Onko edellä mainittu kehitys vaikuttanut virastonne ruotsinkielisen palvelun järjestämiseen?

Ei. Rekrytoinneissa, erityisesti valtuutetun toimiston asiantuntijatehtäviin, kielitaito, myös ruotsin kielen osalta, on useimmiten yksi valintakriteereistä ja tietyissä tehtävissä sitä saatetaan painottaa aivan erityisesti. Tämä on edellytys sille, että valtuutettu pystyy omalta osaltaan toteuttamaan kielilaista ja yhdenvertaisuuslais-ta seuraavat kielelliset velvoitteensa.

2.3 Tulisiko virastojen aluejakoon liittyvä muutos jotenkin ottaa huomioon kielitaitolaissa, esimerkiksi säätämällä kielitaitovaatimuksista erikseen säätäminen pakolliseksi, jos katsotaan, että kielellisten oikeuksien turvaaminen sitä edellyttää?

Kyllä, kannatamme sen selvittämistä, tulisiko kielitaitolaissa ottaa nykyistä paremmin huomioon virastojen aluejaon muutokset sekä mahdollisuus säätää kielitaitovaatimuksista erikseen silloin, kun kielellisten oikeuksien turvaaminen sitä edellyttää, esimerkiksi vaatimalla tietyissä viroissa hyvää/erinomaista ruotsin kielen taitoa tyydyttävän sijasta, jos se ei tehtävässä riitä.

 

Helsingissä 13.8.2026

Robin Harms, yhdenvertaisuusvaltuutetun sijainen

18.08.2026