Tervetuloa seuraamaan tekoälyä ja syrjimättömyyttä käsittelevää Equal AI -hankkeen päätösseminaaria 17.9.2026
Yhdenvertaisuusvaltuutettu järjestää yhdessä eurooppalaisten yhteistyökumppaneidensa kanssa kansainvälisen Beyond the Algorithm: AI and Equality in Europe -seminaarin Brysselissä 17.9.2026. Tilaisuutta voi seurata etäyhteydellä.
Seminaari on Equal AI -hankkeen päätöstilaisuus. Hankkeen tavoitteena on ollut vahvistaa yhdenvertaisuuselinten valmiuksia valvoa syrjinnän kiellon toteutumista tekoälyn ja automatisoidun päätöksenteon käytössä julkishallinnossa. Hankkeen yhteisrahoittajat ovat EU-komissio ja Euroopan neuvosto.
Tekoälyä ja automatisoitua päätöksentekoa hyödynnetään yhä laajemmin julkisessa hallinnossa. Ne voivat parantaa palvelujen tehokkuutta ja saatavuutta, mutta samalla niiden käyttöön liittyy riskejä, kuten syrjintää, päätöksenteon läpinäkymättömyyttä ja puutteellisia mahdollisuuksia hakea oikeussuojaa. Näiden riskien ehkäiseminen edellyttää asianmukaisia vaikutusarviointeja ja suojatoimia jo järjestelmien suunnittelu- ja käyttöönottovaiheessa.
Päätösseminaari kokoaa yhteen yhdenvertaisuuselimiä, muita valvontaviranomaisia ja julkishallinnon edustajia sekä keskeisiä sidosryhmiä keskustelemaan siitä, miten hankkeen tulokset voidaan viedä pysyviksi käytännöiksi.
Mitä: Equal AI -hankkeen päätöstilaisuus
Milloin: 17.9.2026 klo 10.30–17.30 (Suomen aikaa)
Missä: Verkossa, etänä
Kieli: Tilaisuus järjestetään englanniksi, ja siihen sisältyy kansainvälinen viittomakielen tulkkaus. Seminaari striimataan verkossa.
Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu viimeistään 15.9.2026.
Lisätietoja: Lue lisää Euroopan neuvoston sivuilta: Beyond the algorithm: AI and equality in Europe - Inclusion and anti-discrimination
Seminaarin puhujia ja keskustelijoita Suomesta ovat:
- julkisen hallinnon digitalisaatiosta vastaava kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen
- apulaisoikeusasiamies Susanna Lindroos-Hovinheimo
- valtiovarainministeriön julkisen hallinnon tieto- ja viestintäteknisen osaston osastopäällikkö Jarkko Levasma
- Traficomin datatalousyksikön yksikönpäällikkö Jarmo Riikonen
- yhdenvertaisuusvaltuutetun yksikönpäällikkö Tiina Valonen
Lisätietoja hankkeesta:
Equal AI -hanketta (Upholding equality and non-discrimination by Equality Bodies regarding the use of Artificial Intelligence in Public Administrations) on rahoitettu Euroopan komission teknisen tuen välineestä ja lisäksi hanketta on tukenut Euroopan neuvosto. Kaksivuotista hanketta ovat toteuttaneet yhteistyössä Euroopan neuvosto, yhdenvertaisuusvaltuutettu, Belgian yhdenvertaisuuselin UNIA sekä Portugalin tasa-arvo- ja kansalaisoikeuskomissio CIG.
Hankkeessa on kehitetty käytännön työkaluja erityisesti yhdenvertaisuuselinten käyttöön. Tuloksiin on kuulunut koulutuskokonaisuuksia, joita on järjestetty Suomessa vuosina 2025 ja 2026, toimintasuosituksia yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeuselimille sekä käsikirjatyyppinen arviointimenetelmä tekoälyyn ja algoritmisiin järjestelmiin liittyvien syrjintäasioiden tunnistamiseksi ja käsittelemiseksi.
Equal AI -hankkeesta ja yhdenvertaisuusvaltuutetun näkemyksistä aiheesta voi lukea esimerkiksi valtuutetun kertomuksesta eduskunnalle 2026.
Lisätiedot:
Tiina Valonen, johtava erityisasiantuntija, yksikönpäällikkö, [email protected]
21.08.2026